Sukuseura
Jäsenasiaa
Seuran hallitus
Seuran säännöt
Pöytäkirjat
Toimintakertomukset
Sukujuhlat
Ohjelmatoimikunta
Sukututkimus
Sukulehdet
Suvun tarinoita
Sukustandaari

Postia sukuseuralle

 

 

03.01.2014

Risto Karppinen

 

 

Sukuseuran kotipaikka on Ikaalinen. Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sääntömääräinen vuosikokous pidetään kolmen vuoden välein. Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton/avoliiton kautta on siihen liittynyt.

Kanko on vanha sukutila Ikaalisten Kilvakkalan kylässä. Historiankirjojen mukaan Kilvakkalassa oli Kankon tila jo 1540-luvulla. Näyttää kuitenkin siltä, että sukuyhteys on katkennut 1700 -luvun alussa. Nykyinen Kankon suku polveutuu Jacob Kankosta, joka syntyi vuonna 1716. Hän oli Walborg-vaimonsa kanssa isäntänä vuosina 1741-1773.

Sukuseuran toiminta alkoi isäntähaarasta. Vihtori Kankon jälkeläiset kokoontuivat Kilvakkalaan Kankon tilalle tapaamaan äitiään. Sittemmin mukaan kutsuttiin serkkuja. Siitä kokoontumiset lähtivät laajenemaan. Nykyään sukuseuran jäsenistöön kuuluu henkilöitä lähes jokaisesta sukuhaarasta